Kimberley French lisäsi 600 kaloria päivittäiseen ruokailuun – upea muutos

Kaikki alkoi siitä, kun Kimberley oli synnyttänyt toisen lapsen. Raskauden myötä oli kertynyt yli 18 kiloa. Hän päätti, että jotain oli tehtävä, ja aloitti tiukan dieetin ja laihduttamisen.

Kimberley aloitti tiputtamalla kalorit alas ja lenkkeilyllä, josta hänellä ei ollut aikaisemmin oikeastaan mitään kokemusta. Painosta oli päästävä eroon, joten nämä tuntuivat parhaimmilta ja nopeimmilta ratkaisuilta. Ennen pitkään hän huomasi, että paino lähti laskuun, mutta yleinen olotila oli entistä huonompi. Juokseminen ei napannut ja oli jatkuvasti nälkä, koska kaloreita hänellä oli päivässä vain 1200. Kimberlyllä oli se luulo mikä monella muullakin on, että todella pienillä kalorimäärillä pystyy laihduttamaan parhaiten. Tällä tavalla paino tietysti putoaa, mutta se ei ole keholle mitenkään terveellistä, ja kun dieetin lopettaa, niin usein kilot tulevat takaisin helposti. Jotain oli siis muutettava ruokailussa.

Acai Berry
Acai Berry
Kokeile 3,9€ hintaan
Tilaajalahja: Kehonkoostumusmittari!
Tilaa täältä
SinetrolPlus
SinetrolPlus
Kokeile 6,9€ hintaan
Vuoden 2018 rasvanpolttaja!
Tilaa täältä
Vadelmaketoni
Vadelmaketoni
Kokeile 4,9€ hintaan
Voita matka Prahaan!
Tilaa täältä
Green Coffee
Green Coffee
Kokeile 1€ hintaan
Tilaajalahja: Aktiivisuusmittari!
Tilaa täältä
UltraBurn
UltraBurn
Kokeile 6,9€ hintaan
100% luonnollinen tuote!
Tilaa täältä


Nainen onnistui pudottamaan kertyneet kilot ja oli takaisin painoindeksin osoittamassa ihannepainossa, mutta ei kuitenkaan ollut tyytyväinen kehoonsa. Tällöin hänen miehensä ehdotti, jos lähtisi mukaan kuntosalille, jossa Kimberley ei ollut koskaan ennen käynyt. Jännittyneenä hän kuitenkin päätti lähteä, vaikka mietti itsekseen, että kaikki tulisivat häntä katsomaan salilla, kun ei ole tietoa miten laitteilla tehdään.

Näin ei kuitenkaan ollut, vaan salilla kaikki tekivät omia juttujaan, josta Kimberley sai rohkeutta ja itsevarmuutta lisää. Pian hän huomasi, että pitää kuntosalilla käymisestä paljon enemmän mitä lenkkeilystä, ja muusta cardiosta. Hän kävi kuntosalilla neljä kertaa viikossa, ja vähitellen oppi liikkeiden oikeat tekniikat ja miten kuntosalilaitteet toimivat. Hän tutustui salilla myös naiseen, jolla oli pidempi kokemus treenaamisesta, ja alkoi käydä tämän kanssa yhdessä salilla.

Käännekohta Kimberleyn treenaamisessa oli se, kun hän teki ruokavalioonsa muutoksia. Hän unohti vähäkaloriset dieetit, ja lisäsi reilusti kalorien määrää, vaikka aluksi pelkäsikin, että kilot tulisivat takaisin. Kimberley söi treenipäivinä 2000 kaloria päivässä, joka johti muutokseen kropassa. Lihasta alkoi rakentumaan ja tuloksia näkymään, joka toi entistä enemmän motivaatiota treenaamiseen.

Kimberleyn tavoite oli aina painaa mahdollisimman vähän, mutta näiden elämänmuutoksien jälkeen hän huomasi todella tärkeän seikan, että vaa’an lukemalla ei ole merkitystä, vaan sillä miltä peilistä näyttää. Hän painaa 5 kiloa enemmän kuin ennen, mutta viihtyy kropassaan paljon paremmin.

Lähde: Women’s Health

Jaa tämä artikkeli:

Löydä itsellesi maailman paras partahöylä

Löydä itsellesi maailman paras partahöylä

Jokainen huonolla partahöylällä karvojaan ajellut mies tietää, että terällä on todellakin väliä. Huono partahöylä ei ole vain hidas, se voi
Miehen seksuaalinen haluttomuus hoituu yleensä helposti kotikonstein

Miehen seksuaalinen haluttomuus hoituu yleensä helposti kotikonstein

Miehen seksuaalinen haluttomuus on edelleen vähemmän käsitelty aihe kuin naisten haluttomuus. Miehen seksuaalisen halun puute on kuitenkin aivan yhtä yleistä
Millainen on laihduttajan aamupala? Tästä parhaat laihduttajan aamupalavinkit

Millainen on laihduttajan aamupala? Tästä parhaat laihduttajan aamupalavinkit

Nyt on viimeistään aika sanoa hyvästit aamupalan väliin jättämiselle. Aamupala kun on todetusti tärkeä elimistölle ja siten terveydelle. Se on

Vastaa