Valkosipulin vaikutus potenssiin on positiivisella tavalla yllättävä

Monelle tulee edelleen yllätyksenä, kuinka paljon ruokavaliolla ja ruoka-aineilla voidaan vaikuttaa omaan hyvinvointiin. Erittäin yllättyneitä ovat etenkin miehet, kun erektio-ongelmien hoidossa kannustetaan rohkeasti kokeilemaan luonnollisia potenssivalmisteita tai ruoka-aineita. Etenkin valkosipulin vaikutus potenssiin on mielenkiintoinen.

Valkosipulin vaikutus potenssiin

Valkosipulissa on lähes kaikkia elimistöllemme tärkeimpiä ravintoaineita. Valkosipuli sisältää rautaa, vitamiineja ja tietenkin jo aiemminkin mainittua luonnon omaa antibioottia, allisiinia. Valkosipulin vaikutus potenssiin liittyy nimenomaan valkosipulin sisältämään allisiiniin.

Yleisin syy erektio-ongelmiin on veren heikentynyt virtaaminen penikseen. Jos veri ei virtaa penikseen kunnolla, on kestävän erektion saavuttaminen mahdotonta. Valkosipulin syöminen vilkastaa juurikin verenkiertoa ja helpottaa tällä tavoin erektion muodostamista ja säilyttämistä.

Kuinka paljon ja millä tavoin valkosipulia tulisi sitten nauttia? Että valkosipulin vaikutus potenssiin olisi selkeästi huomattavissa, on paras keskittyä tuoreeseen valkosipuliin kuivatun sijaan. Usein puhutaan, että päivässä tulisi syödä ainakin neljä valkosipulinkynttä parantuneen potenssin takaamiseksi.

Viagro erektiolääke

Valkosipulin terveysvaikutukset

Valkosipuli on ruoka-aine, jota joko vihaa tai rakastaa. Suurimmalla osalla ihmisistä tunne tätä maustekasvia kohtaan on rakkaus, vaikka se voikin aiheuttaa hieman haiskahtavan hengityksen. Valkosipuli on myös yksi terveyteen tunnetuimmin positiivisesti vaikuttavista ruoka-aineista.

Valkosipuli on kasvi, jota käytetään ruuanlaitossa tuoreena tai kuivattuna. Tunnetuimmat valkosipulin terveysvaikutukset ovat

  • Parempi immuunijärjestelmä
  • Kohentuneet kolesteroliarvot ja
  • Alentunut verenpaine.

Tämän ihmekasvin antioksidantit pitävät meidät kunnossa ja valkosipulia voidaan kutsua jopa luonnon omaksi antibiootiksi. Valkosipulissa on paljon allisiinia, josta kasvin antibiootin kaltaiset vaikutukset johtuvat. Vaikka valkosipulin vaikutus potenssiin on positiivinen, vaikuttaa allisiini myös positiivisesti verenpaineeseen.

Valkosipulin vaikutus verenpaineeseen

Korkea verenpaine on hyvin yleinen suomalaisten ongelma. Korkeaan verenpaineeseen johtavat monet seikat, joista yleisimpiä ovat:

  • Ylipaino
  • Liiallinen suolan käyttö
  • Tupakointi
  • Stressi ja
  • Runsas alkoholin käyttö.

Kohonnut verenpaine altistaa sydän- ja verisuonisairauksille ja voi johtaa jopa hengenvaaraan. Kuten yleisimpien kohonneen verenpaineen syiden listasta voi huomata, on verenpaineeseen mahdollisuus vaikuttaa omilla elämäntapavalinnoilla. Valkosipuli puolestaan voi toimia tässä extra-apuna.

Jos verenpaineen haluaa säilyttää normaalina tai jo kohonnutta verenpainetta alentaa, lisää ruokakaupan ostoslistaan valkosipuli. Valkosipulin ravintoaineet voivat auttaa pitämään verenpaineen sekä kolesterolitasot alhaisina ja ehkäistä täten sydän- ja verisuonisairauksia. Tästä seurauksena voivat olla myös helpottuneet erektio-ongelmat.

Muut tehokkaat keinot parempaan potenssiin

Jos valkosipulin vaikutus erektioon ei ole riittävä, on olemassa muitakin luonnollisia erektio-ongelmien hoitokeinoja. Myös erektio-ongelmia voi pyrkiä välttämään muun muassa terveellisillä elämäntavoilla. Kun tämäkään ei riitä, avuksi kannattaa hankkia luonnollinen potenssivalmiste.

Erektio-ongelmien hoidossa ei kannata olla epäluuloinen luonnontuotteiden toimivuuden suhteen. Olemassa on nimittäin esimerkiksi Viagro -niminen luontaistuote, jonka ainesosat muun muassa:

  • Parantavat erektion kestoa
  • Helpottavat erektion muodostamista ja
  • Lisäävät seksuaalisia haluja.

Viagro erektiolääke

Luontaisten ainesosiensa ansiosta Viagro on reseptivapaa, eikä vaadi siis edes lääkärissä käyntiä. Reseptivapaus tarkoittaa myös sitä, että vaivaannuttavan apteekissa käynnin voi välttää ja tuotteen tilata netistä suoraan kotiin. Parasta potenssiluontaistuotteissa on kuitenkin se, etteivät ne sisällä lääkeaineita. Tämän vuoksi ne ovat turvallinen, mutta tehokas vaihtoehto paremman mieskunnon saavuttamiseksi.

Jaa tämä artikkeli:

Mistä apua haluttomuuteen?

Mistä apua haluttomuuteen?

Seksiä tunkee usein tajuntaamme ovista ja ikkunoista. Mutta mitä jos sinua ei yksinkertaisesti haluta? Vierelläsi voi olla kiva puoliso ja
Monipuolisesti tietoa ja apua uupumukseen

Monipuolisesti tietoa ja apua uupumukseen

Jos päivät tuntuvat vaikeilta jaksaa aamusta iltaan ja sinä olet jatkuvasti väsynyt, voi kyseessä olla uupumus. Apua uupumukseen löytyy helposti
Eturauhasen liikakasvu: oireet sekä vaivan hoito

Eturauhasen liikakasvu: oireet sekä vaivan hoito

Ikääntyminen tuo mukanaan monenlaisia haasteita ja miehillä yksi yleisimmistä on eturauhasen liikakasvu. Eturauhasen liikakasvu oireet voivat ilmaantua yllättäen ja vaiva

Vastaa