Kuukautisten alkamisen merkit – näin varautua kuukautisten alkuun

Kuukautiset kuuluvat olennaisesti naisen elämään. Vaikka ne ovatkin luonnollinen asia, ovat kuukautisten alkamisen merkit aina jännittävä ja jopa hieman pelottava asia.

Kuukautisen alkamisen merkkejä on olemassa paljon ja ne vaihtelevat naisesta toiseen. Kaikki naiset eivät nimittäin koe samoja oireita ja eroja oireissa voi olla myös kuukautisista toiseen. Onkin siis hyvä tietää kuukautisten alkamisen merkit, jotta niihin voi varautua.

Milloin kuukautiset alkavat ja ovatko ne aina säännölliset?

Kuukautisten alkamiseen ei ole olemassa mitään varsinaista ikää. Ne alkavat useimmiten tytön ollessa noin 12-14 vuoden iässä. Mutta kuukautiset voivat alkaa jo 10-vuotiaana tai ne voivat ilmetä vasta teini-iän loppupuolella. Kuukautisten alkamiseen vaikuttaa se, milloin keho alkaa tuottamaan sukupuolihormoneja ja tämä voi olla hyvinkin yksilöllistä. Niiden alkamista ei siis kannata jännittää tai odottaa huolestuneena.

Kun kuukautiset sitten alkavat, ne vierailevat elämässäsi normaalista noin joka neljäs viikko. Kuukautisten aikaan munasolu kehittyy munasarjoissa ja sen irrotessa kohdun limakalvot vuotavat hieman verta, aiheuttaen kuukautiset. Kuukautiset ovat merkki siitä, että kehosi on valmis hedelmöittymiseen.

Ovatko kuukautiset sitten aina säännölliset alkamisen myötä? Eivät suinkaan ja moni nainen ja tyttö voi kärsiä hyvinkin epäsäännöllisistä kuukautisista. Varsinkin alussa kuukautisten väliin voi jäädä aina hieman erimäärä viikkoja ja päiviä.

Kuukautisten alkamisen merkit ovatkin hyvä keino tietää, milloin kuukautiset alkavat.

Mitkä ovat yleisimmät kuukautisten alkamisen merkit?

Kuukautiskierto voi siis vaihdella naisesta toiseen ja kuukautisten alun merkit voivat olla hyvinkin erilaiset. On olemassa kuitenkin muutamia yleisiä oireita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä ne voivat olla merkki alkavista kuukautisista.

Tässä yleisimmät kuukautisten alkamisen merkit:

  • Alavatsakipu ja krampit etenkin alavatsan ja alaselän alueella
  • Kehon turvotus, mutta etenkin vatsan alueella
  • Ihon epäpuhtaudet ja finnien ilmestyminen
  • Mielialanvaihtelut ja ärtyneisyys
  • Väsymys
  • Rintojen arastaminen

Nämä kuukautisten alkamisen oireet voivat alkaa muutamaa päivää ennen varsinaista vuotoa. Kaikki naiset eivät toki kärsi kaikista oireista, joten voi olla, että huomaat kuukautisten alun vasta kun tiputteluvuotoa alkaa esiintyä.

Tarvitsetko kuukautisiin reseptilääkkeitä? Voit hakea reseptiä verkossa ja tilata alla olevat lääkkeet suoraan kotiin 24h toimituksella.
(Artikkeli jatkuu tarjousten jälkeen...)

Norethisterone
Noretisteroni

Kannattaako kuukautisoireista huolestua?

Kuukautisten alkamisen oireista ei kannata huolestua. Ne kuuluvat kuukautisiin ja niitä voi hoitaa erilaisin keinoin – liikunta ja erilaiset kipulääkkeet voivat olla avuksi. Mikäli oireet ovat hyvin voimakkaat tai niitä esiintyy ilman kuukautisten alkamista, kannattaa asiasta keskustella lääkärin kanssa.

Muista myös, että kuukautiset voivat jäädä väliin monesta syystä. Niiden väliin jäänti on usein merkki raskaudesta, mutta mikäli et ole ollut yhdynnässä voi kyseessä olla myös muita syitä. Kuukautisten epäsäännöllisyys, erilaisten lääkkeiden käyttö ja vähäinen ravinto voivat johtaa kuukautisten väliin jäämiseen.

Kuinka seurata kuukautiskiertoa?

Kuukautiskiertoa kannattaa ruveta seuraamaan, jotta voit varautua kuukautisten alkuun. Monesti kuukautisten alkamisen merkit voi huomata herkemmin kun tiedät mikä kuukautiskiertosi on normaalisti.

Kuukautiskiertoa voi seurata:

  • Merkitsemällä ylös kuukautisten alkamis- ja loppumispäivä
  • Laskemalla kuukautisten kesto, sekä päivät kuukautisten välillä

Muutaman kuukauden kuluttua voit yleensä huomata keskimääräisen kuukautiskiertosi. On kuitenkin hyvä muistaa, että kierto voi olla hyvinkin epäsäännöllinen kuukautisten alkamisen alussa, eivätkä kaikkien naisten kuukautiset ole koskaan säännöllisiä. Epäsäännöllisiä kuukautisia voi kuitenkin hoitaa, joten keskustele asiasta lääkärisi kanssa.

Kuukautisten alkamisen merkit on siis hyvä tietää, jotta kuukautisiin voi varautua. Oireita on hyvä kuunnella, mutta niistä ei tule huolestua!


Onnistuuko verenpaineen mittaus makuulla?

Onnistuuko verenpaineen mittaus makuulla?

Verenpaineen seuranta kotona on paras tapa pysyä selvillä verenpainearvoista. Mutta onnistuuko verenpaineen mittaus makuulla? Kotiseuranta on ehdottoman tärkeää, jos kärsit
Mitä tehdä kun ihonalainen finni ei parane

Mitä tehdä kun ihonalainen finni ei parane

Näppylät eivät tunnu, eivätkä näytä mukavalta. Mitä siis tehdä jos ihonalainen finni ei parane? Ihonalainen finni ei ole vain inhottava
Näin löytyy hyvä ilmankostutin makuuhuoneeseen

Näin löytyy hyvä ilmankostutin makuuhuoneeseen

Kuiva huoneilma voi ärsyttää ihoa, limakalvoja ja hengitysteitä. Miten löytää hyvä ilmankostutin makuuhuoneeseen estämään juuri näitä ongelmia? Vietämme joka päivä