Alavatsakipu seksin jälkeen – syyt ja keinot kipujen hoitoon

Seksin kuuluisi olla hauskaa ja kivutonta. Valitettavan usein tämä hauska hetki voi kuitenkin päättyä kiputiloihin ja kivut voivat pelästyttää. Alavatsakipu seksin jälkeen on inhottava vaiva, joka ei kuitenkaan ole aina vaarallinen ja sen voi hoitaa näiden vinkkien avulla.

Alavatsakivun syyt ovat moninaiset

Alavatsakipu yhdynnän aikana tai sen jälkeen voi johtua monista eri syistä. Kipu voi olla nopeasti ohimenevää ja se voi vaihdella lievästä hieman kovempaan kipuun.

Mikäli kipu esiintyy yhdynnän aikana, voi kyseessä olla ulkosynnyttimien tai emättimen tulehdukset. Vulvodynia, eli naisen sukuelinten kipu, sekä endometrioosi voivat myös aiheuttaa kipua yhdynnän aikana, että sen jälkeen. Gynekologiset syyt, kuten edellä mainitut vaivat, voidaan todeta lääkärikäynnin yhteydessä ja niitä voidaan selvittää sekä tulehdusnäytteillä, että gynekologisella tutkimuksella.

HydroSilk

Alavatsakipu yhdynnän jälkeen ei kuitenkaan aina ole merkki mistään vakavammasta. Seksin aikana kehosi joutuu erilaisen rasituksen kohteeksi ja nämä erilaiset asennot ja hankaustilat voivat aiheuttaa lievän kivun tunteen. Se voi siis olla aivan normaalia, varsinkin jos olette kokeilleet jotain uutta tai harrastaneet hieman ronskimpaa seksiä.

Alavatsa kipu seksin jälkeen voi johtua myös:

  • Kuukautisista
  • Ehkäisykierukasta, varsinkin heti laiton jälkeen
  • Raskausoireista

Alavatsakipu seksin jälkeen voi olla myös merkki kuivista limakalvoista ja testosteronin puutteesta, varsinkin jos kipua on jo yhdynnän aikana.

Yhdynnän jälkeiset kivut voivat johtua jännityksestä seksin aikana. Tämä voi olla hyvinkin normaalia kun harrastat seksiä esimerkiksi uuden kumppanin kanssa. Vaikka seksi olisikin ollut kivutonta ja nautinnollista, voi lihasten jännitys purkautua seksin jälkeen erilaisina kiputiloina.

Helppoja vinkkejä alavatsakivun hoitoon

Pientä kipuilua voi helposti hoitaa kotikonstein. Yhdyntään kannattaa ottaa avuksi erilaiset liukastevoiteet ja esimerkiksi testosteronilisän nauttiminen voi parantaa limakalvojen kuntoa. Kramppimainen alavatsakipu seksin jälkeen häviää nopeasti myös kipulääkkeitten avulla. Alavatsan päällä voi myös pitää lämpötyynyä.

Kannattaa myös varmistaa, että saat tarpeeksi elintärkeitä vitamiineja, kuten E-vitamiinia, omega-3 rasvahappoja ja magnesiumia. Nämä varmistavat lihasten ja hermoston hyvinvoinnin ja poistavat tulehdustiloja.

Mieti myös onko kipu johtunut jännityksestä tai muusta mieleen liittyvästä oireesta. Seksiä ei tule jännittää eikä pelätä, ja kumppanin kanssa kannattaa keskustella, mikäli mahdolliset kivut pelottavat jo etukäteen. Rentoutusharjoitukset ja pidennetty esileikki voivat auttaa laukaisemaan kehon jännitystiloja niin ennen seksiä kuin yhdynnän jälkeenkin.

Alavatsakipu seksin jälkeen – milloin lääkäriin?

Yhdynnän jälkeiset kivut eivät suinkaan aina ole merkki mistään vakavammasta. Kuten todettu, voit hoitaa ongelmaa usein pienin kotikonstein. Kipuun kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota ja lääkäriin tulee mennä heti kun kipuun liittyy myös:

  • Muita tulehdusoireita, kuten kuumetta.
  • Yhdynnän jälkeistä veristä vuotoa.
  • Kirvelyä virtsatessa.

Raskaana ollessa kipujen kanssa kannattaa mennä lääkäriin heti, varsinkin jos et normaalisti tunne kipua seksin yhteydessä tai sen jälkeen. Lääkäriin kannattaa myös mennä, mikäli kivut ovat niin kovat, ettei yhdynnästä tule mitään. Tällöin lääkäri voi pois sulkea erilaiset sukupuolitaudit ja emättimen rakenneongelmat.

Viagro

Jaa tämä artikkeli:

Tutkimukset puoltavat: Sinkki flunssan hoidossa toimii todella!

Tutkimukset puoltavat: Sinkki flunssan hoidossa toimii todella!

Flunssa ei ole kiva juttu ja flunssakauden lähestyessä kannattaa ryhtyä miettimään keinoja flunssan ehkäisyyn ja sen hoitoon. Yksi helpoin ja
Yleisimpiä syitä mistä johtuu hiustenlähtö

Yleisimpiä syitä mistä johtuu hiustenlähtö

Jos harjaan jää paljon hiuksia tai hiukset näyttävät ohenevan, on tärkeä tarkkailla tilannetta. Mistä johtuu hiustenlähtö ja voiko hupenevia hiuksia
Lääke ahdistukseen ja unettomuuteen löytyy usein luonnon omista antimista

Lääke ahdistukseen ja unettomuuteen löytyy usein luonnon omista antimista

Joskus lääke ahdistukseen ja unettomuuteen voi tuntua ainoalta vaihtoehdolta hoitaa näitä ikäviä oireita. Mutta näitä elämää rajoittavia oireita ei tarvitse

Vastaa