Mitä hyötyä on puhtaasta kodista?

Olet varmasti kuullut sanottavan, että koti edustaa omistajaansa. Koti ja sen ulkonäkö ovat usein arvostelun kohteena, ja ne kuvastavat joillain tavoin myös itseäsi.

Puhtaaseen kotiin on aina mukava tulla, ja se on jotain mistä varmasti jokainen nauttii. Siivoaminen ei kuitenkaan välttämättä aina nappaa ja monesti voi ajatella ettei nyt siivoa, kun se on hetken päästä taas aivan saman näköinen. Kodin pitäminen puhtaana varsinkin jos on lapsia ei aina välttämättä ole ihan helppoa. Puhtaassa kodissa on kuitenkin monia muitakin hyötyjä kuin vain ulkonäöllinen.

Vähentää allergioita

Moni ihminen kärsii erilaisista allergioista, jotka helposti aiheuttavat reaktioita, jos kodissa on paljon pölyä ja likaa. Säännöllisellä siivoamisella varmistat sen, että kotiin ei pääse kertymään pölyä, siitepölyä tai eläinpölyä, jos on lemmikkejä. Varsinkin siitepölyaikaan ulkoa kulkeutuu helposti siitepölyä vaatteiden mukana sisälle, jolloin kannattaa siivota vähän useammin.

Auttaa rentoutumaan

Raskaan työpäivän jälkeen ei varmasti ole mukava tulla sekaiseen ja sotkuiseen kotiin. Epäsiistin kodin on todettu aiheuttavan lisää väsymystä, joka johtaa helposti stressiin. Pidä kotisi siistinä, niin on töiden jälkeen huomattavasti mukavampi asettua sohvalle.

Riskien määrä pienenee

Monesti ei ehkä tule ajatelleeksi, että sekainen koti saattaa aiheuttaa myös enemmän vaaratilanteita. Pitkin poikin lojuviin tavaroihin kompastuu helpommin, jolloin saattaa kaatua pahastikin. Lapsiperheissä leluja ja pelejä jää helposti ympäriinsä, jotka aiheuttavat juuri näitä tilanteita, niin lapsille kuin vanhemmillekin. Pidä siis lattiat siistinä.

Vähentää stressiä

Puhdas koti on mielelle paljon rauhallisempaa katseltavaa kuin epäsiisti ja sekainen asunto. Itse asiassa jo siivoaminen itsessään vähentää stressiä, joten ne tukevat hyvin toisiaan. Siivoaminen käy myös liikunnasta ja polttaa tehokkaasti kaloreita.

Terveempi perhe

Perhe aamupalallaSäännöllisellä siivoamisella ehkäisee myös bakteerien ja muiden vastaavien kertymistä kotiin. Lapsiperheissä koulusta kulkeutuu mukana kaikenlaista erilaista bakteeria ja pölyä, jotka helposti voivat aiheuttaa erilaisia allergioita sekä sairauksia. Yksi hyvä keino ehkäistä näitä on vaihtaa vaatteet kotivaatteisiin, kun tulee koulusta. Puhtaassa kodissa hengitysilma on huomattavasti parempaa, jolloin kipeydet eivät iske yhtä helposti.

Kodin puhtaana pitäminen onkin helpommin sanottu kuin tehty. Varmasti jokainen osaa samaistua siihen, että yhtäkkiä koti on vain päässyt sekaiseen kuntoon. Yksi hyvä keino estää näin käymästä on pieni säännöllinen siivoaminen, jossa huolehtii esimerkiksi, että kaikki käyttämänsä tavarat menee takaisin omille paikoilleen. Pienellä jokapäiväisellä siivoamisella ehkäisee sen, että ei tarvitse tehdä viikoittaista täyssiivousta koko kodissa.


Onnistuuko verenpaineen mittaus makuulla?

Onnistuuko verenpaineen mittaus makuulla?

Verenpaineen seuranta kotona on paras tapa pysyä selvillä verenpainearvoista. Mutta onnistuuko verenpaineen mittaus makuulla? Kotiseuranta on ehdottoman tärkeää, jos kärsit
Mitä tehdä kun ihonalainen finni ei parane

Mitä tehdä kun ihonalainen finni ei parane

Näppylät eivät tunnu, eivätkä näytä mukavalta. Mitä siis tehdä jos ihonalainen finni ei parane? Ihonalainen finni ei ole vain inhottava
Näin löytyy hyvä ilmankostutin makuuhuoneeseen

Näin löytyy hyvä ilmankostutin makuuhuoneeseen

Kuiva huoneilma voi ärsyttää ihoa, limakalvoja ja hengitysteitä. Miten löytää hyvä ilmankostutin makuuhuoneeseen estämään juuri näitä ongelmia? Vietämme joka päivä